13.2.2019

Minäkö pikkuinen? No ehkä vähän.



Kävin hauskan keskustelun äitini kanssa tässä pari päivää sitten. Me ollaan todella läheisiä ja vain parinkymmenen vuoden ikäero aiheuttaa sen että suhteemme on enemmän kaverillinen joten meidän on helppo jakaa iltaa istuessa miesasiat ja viimeisimmät juorut. Kinkyilystä en kuitenkaan hänen kanssaan ole koskaan puhunut koska se kuitenkin on mun mielestäni sellaista tietoa jota kaikkien ei tarvitse tietää. Kuitenkin, hänen kanssaan tuli puheeksi millainen mies mulle sopisi. Ja olin enemmän kuin innoissani kuulemaan hänen näkemyksensä. Ja sehän kuulkaa osui just eikä melkein kohdalleen!

''Sä tarvitset sellaisen vanhemman, elämää nähneen miehen joka jumaloi sua ja pitää kuin kukkaa kämmenellä. Millekään pojanklopille et ala äidiksi, vaan sen miehen pitää olla vähän isällinen sua kohtaan.''
 
Mä jäin miettimään tuota ''isällistä'' pidemmäksi aikaa, se on oikeasti aika hyvä sana kuvaamaan jotain ideaa mikä mulla on ollut taustalla. Mä en ole (ainakaan tietääkseni) pikkuinen, siis siinä mielessä että tahtoisin kutsua ketään isiksi tai ''laskeutua'' lapsen tasolle. Vaikka onhan mulla ne omat juttuni että toisinaan haluaisi päästää irti siitä mitä joutuu arkielämässä olemaan. Toisinaan on mukava päästää irti stressistä ja heittää se joku aikuisen rooli nurkkaan.
   Mutta ainoat sellaiset piirteet joita mä miellän itselläni on vain se, että mä tykkään leikilläni mököttää, lässyttää, halailla ja ihastella kaikkia söpöjä juttuja. Ja tuo tuntuu oudolta kirjoittaa, koska vaikka se on osa mua niin se ei sovi siihen mitä mä muuten olen. Sekä mä tiedän että se on muille normaalia että mussa on tuo puoli, niiden mielestä se tasapainottaa sitä ''kovanaamaa'' joka mun pitää suurimman osan ajasta olla. Mä olen omalla tavallani pikkuinen, silleen sopivan kivasti.

Suhteissa missä mä olen ollut, on mies aina ollut vähintään 10 vuotta vanhempi. Ja joskus erehtyessäni johonkin vain 4-5 vuotta vanhempaan, on se tuntunut jotenkin väärältä. Voiko noin edes sanoa? Siis aikuisia, mutta mun silmissä liian lapsia. Koska en mä voi sedätellä jotain 26-vuotiasta, hyi sentään! Eikä sellainen voi kiusata mua siitä kuinka pieni mä olen. Ei se vain onnistu. Ja hyi sentään ajatusta oman ikäisestä!

Lopputulos? Lisätään mun ''näitä asioita vaadin miehestä'' -listaan ominaisuus ''ihan skidisti daddy''.

10.2.2019

Asperger ja BDSM

Keskustellaanko hetki Aspergerista? Jotta selittäminen olisi hiukan helpompaa, olen liittänyt alle seuraavan tekstin Autismiliiton (linkki) sivuilta. Se avaa oikein hyvin asiaa.


Aspergerin oireyhtymä (F84.5)

Aspergerin oireyhtymä on autismikirjoon kuuluva neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö, joka aiheuttaa hyvin vaihtelevia toimintarajoitteita. Monille diagnosoidulle Aspergerin oireyhtymä on myös tärkeä osa heidän identitettiään: Se ei ole tauti tai sairaus, josta pitäisi "parantua." Autismikirjosta puhuttaessa käytetään sanaa "kirjo" kuvaamaan sitä monimuotoisuutta ja yksilöllistä vaihtelua, jota tällä kirjolla esiintyy. Asperger-henkilöt näkevät, kuulevat ja tuntevat ympäröivän maailman eri tavoin kuin muut. Heidän älykkyytensä on keskitasoa tai sen yläpuolella. Aspergerin oireyhtymään ei liity samalla tavoin oppimisvaikeuksia kuten autismiin. Siitä huolimatta asperger-henkilöt saattavat tarvita erityistä tukea arkeensa. Tämä korostuu etenkin silloin, kun henkilöllä on liitännäisiä diagnooseja. Autisminkirjon diagnoosit eivät yleensä näy ulospäin ja henkilön käyttäytymistä voidaan monesti tulkita väärin. Koko autismikirjolla on havaittavissa joitain yhteisiä tunnistettavia piirteitä, mutta se miten autismi ilmenee on hyvin yksilöllistä.


Kaikilla autismikirjon henkilöillä ilmenee vaikeuksia

Sosiaalisessa kommunikaatiossa

Aspergerin oireyhtymässä henkilöillä on vähemmän vaikeuksia itse kielen tuottamisessa, mutta heillä voi silti olla kielen prosessointiin liittyvia vaikeuksia. Asperger- henkilö voi tulkita puhuttua ja kirjoitettua kieltä hyvin kirjaimellisesti, eikä välttämättä havaitse esimerkiksi sarkasmia. Hän voi keskustellessaan toisen kanssa ilmehtiä tai elehtiä epätavallisesti ja hänellä voi olla vaikeuksia sekä käsitellä että muistaa puhuttua asiaa.


Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Asperger- henkilöiden on vaikeampaa ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja ilmaista omia tunteitaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vaikeutta muodostaa ystävyyssuhteita tai työelämässä tarvittavia ihmissuhteita.Hänellä voi olla vaikeutta katsekontaktin muodostamisessa sekä erilainen tapa reagoida ilmeillä ja eleillä. Työ- ja opiskeluelämässä varsinkin varsinaisten tehtävien ulkopuolelle jäävän ”vapaa-ajan” käyttö sosiaaliseen kanssakäymiseen on haasteellista.


Sosiaalisessa mielikuvituksessa

Asperger- henkilöllä voi olla vaikeuksia mieltää erilaisia tilanteita oman kokemuspiirinsä ulkopuolelta. Tämä vaikeuttaa uusiin tilanteisiin sopeutumista ja toisten ihmisten käyttäytymisen ja toiminnan tulkintaa.Hänelle voi olla vaikeaa asettua toisen ihmisen asemaan ja mieltää se, miltä toisesta tuntuu.

Aistien erityispiirteet

Asperger- henkilöillä aistien välittämä tieto ja sen tulkinta on yksilöllistä ja tavallisesta poikkeavaa. Hän voi olla yli- tai aliherkkä eri aistimuksille, kuten äänille, kosketukselle, eri hajuille ja mauille sekä valolle, väreille, lämpötiloille ja kivulle. Esimerkiksi ympäristön erilaiset taustaäänet, jotka harvoin haittaavat muita ihmisiä, voivat asperger- henkilöstä olla kovia ja häiritseviä. Tämä voi aiheuttaa ahdistuneisuutta ja tuntua jopa fyysisenä kipuna.

Erityiset mielenkiinnonkohteet

Monilla asperger-henkilöillä on erityisiä mielenkiinnonkohteita varsin varhaisesta iästä lähtien. Nämä kohteet voivat olla luonteeltaan pysyviä tai vaihdella ajan kuluessa. Mielenkiinnonkohteet voivat liittyä esimerkiksi taiteeseen, musiikkiin, tietokoneisiin, liikennevälineisiin ja moniin muihin. Joskus mielenkiinnonkohteeksi saattaa muodostua jokin hyvin erikoinen ja epätavallinen asia. Erityiset mielenkiinnonkohteet tuotavat iloa ja onnellisuutta asperger- henkilön elämään.

Toistava käyttäytyminen ja rutiinit

Asperger-henkilö haluaa monesti pitää kiinni omista rutiineistaan sekä ennakoida tulevia asioita ja tapahtumia. Säännöt ja sopimukset voivat myös olla tärkeitä. Hän saattaa esimerkiksi haluta, että kouluun tai harrastuksiin mennään aina samalla tavalla; samalla kulkuvälineellä ja samaa reittiä.  Muutokset voivat tuntua ikäviltä, mutta niihin on helpompi asennoitua, mikäli pystyy valmistautumaan ennakolta.


Hyvä kohtaaminen auttaa onnistumaan arkielämässä ja helpottaa kanssakäymistä

Selvitä aluksi AS-henkilöltä, miten hän kommunikoi. Tarvittaessa omaiset tai muut AS-henkilön tuntevat ovat parhaita asiantuntijoita.

Kommunikoi selkeästi ja käytä konkreettista kieltä. Noudata kommunikoinnissa selkeää vuorottelua.

Tarvittaessa hyödynnä kuvia ja kirjoitettuja ohjeita.

Ole rauhallinen, ystävällinen ja määrätietoinen.

Poista ylimääräiset ärsykkeet (melu, valo, hajut, liika lämpö). Vältä turhaa puhetta. Hiljaisuus voi tarkoittaa, että henkilö prosessoi asiaa.

Älä tulkitse – kyseessä on harvoin uhma, itsekkyys tai paha tahto.

Ole suora ja selkeä. Varmista, että asiasi on ymmärretty.

Ota huomioon myös fyysinen etäisyys.


Mä olen aina ajatellut, että mussa on jokin vika mikä ei selviä koskaan. Sellainen mitä ei voi korjata ja jonka kanssa on vain opittava elämään mahdollisimman hyvin. Se on aina ihmisistä ollut hauskaa ja toisinaan jopa pelottavaa millä tavalla mä käyttäydyn ja puhun.
   Jos lähdetään liikkeelle esimerkiksi siitä, että mä en katso silmiin liki ketään. Paitsi silloin jos onnistun pakottamaa itseni, se tuntuu fyysisenä kipuna ja ei ole millään tavalla mukavaa. Se koetaan loukkaavana ja ajatellaan että mä valehtelen kertoessani jotain katsomatta silmiin. Asia ei kuitenkaan ole niin, mä en vain fyysisesti kykene siihen. Toisinaan mua on painostettu katsomaan silmiin, ja se onnistuu aina muutaman sekunnin ajan kunnes kipu tuntuu liian pahalta ja mun on pakko lopettaa. Ei siinä, kyllä mä kipua kestän, mutta kun se kipu ei ole fyysistä suoraan sanottuna. Se tuntuu paineena ja aiheuttaa tahatonta tärinää ja nykimistä.

Koskettaminen on taas eri asia, mä kaipaisin kokoajan kosketusta. Mutta mä en hyväksy ''luvatonta'' kosketusta muilta kuin tietyiltä ihmisiltä. Siihen ei ole mitään sääntöä ja se riippuu täysin tähtien asennosta. Kuulostaa hullulta, mutta pelkkä liian lähellä oleminen (ilman fyysistä kosketusta) aiheuttaa kipua. Mä en esimerkiksi halua istua tai seisoa liian lähellä mun omia vanhempiani tai veljiäni. Mutta kaverit saavat olla vapaasti ilman että se aiheuttaa mitään (hyvinä päivinä).
   Jos mä tunnen vetoa johonkin ihmiseen ja luotan siihen, mä joko haluan kokoajan itse koskea tai että se toinen osapuoli koskee mua. Eikä sillä ole väliä suuremmin, millä tavalla. Esimerkiksi pelkkä lähekkäin istuminen on tarpeeksi. Ja se aiheuttaa mulle ahdistusta jos en saa koskea tai olla kosketusetäisyydellä. Ja se on varmasti monista ahdistavaa....


No entä kipu? Jos tavalliset asiat käyvät kipeää niin miksi mä haluan kipua? Tahallaan tuotettu fyysinen kipu ei ole verrattavissa siihen mitä edellä kerroin. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
   Tahallaan toisen tuottama kipu on kiihottavaa, mä en esimerkiksi kykene tuntemaan mitään jos mun rintoja hyväillään. Mä en tarkoita että en vain kiihottuisi hyväilystä, mä en siis fyysisesti kykene tuntemaan sitä. Mä tarvitsen vähintäänkin lujan otteen, että tunnen jotain fyysisesti. Ja vaniljassa se pelottaa monia, en ymmärrä miksi. Jos jonkun on saanut suostuteltua esimerkiksi puremaan mun rintoja (mistä voisin nauttia aina) ja käsken/pyydän puremaan kovempaa, ei kukaan uskalla. Hirveän turhauttavaa, ei ihminen mene pienestä rikki...

Mä olen ''yhden miehen nainen'', mun mielenkiinto rajoittuu kerralla yhteen ihmiseen. Musta ei olisi ikinä pettämään ketään tai toimimaan toisen selän takana.
   Sama pätee mun hyvin rajoittuneeseen kaveripiiriin. Mulla on vain kaksi ystävää, ja he ovat pysyneet hyvin läheisinä ja tärkeinä jo yli kymmenen vuotta. He ovat kaksi joihin ainoastaan luotan ja mun on hankala solmia uusia kaverisuhteita. Tai vaikka onnistuisin solmimaan niitä, on ne lähtöisin toisesta osapuolesta ja ne suhteet pysyvät hyvin pinnallisina. Ihmisillä on toisinaan hankaluuksia ymmärtää sitä, helposti oletetaan ettei mua kiinnosta sosiaalinen elämä tai muiden asiat. Eivätkä ne oikeastaan hirvittävästi kiinnostakaan jos rehellisiä ollaan. Mun elämää ei liikuta liki mikään koska mulla on se oma kupla johon ei mahdu mitään tai ketään. Se on se oma tila jonka mä vaadin että elämä on mahdollisimman, no jos ei miellyttävää niin siedettävää ainakin.

Äänet ja puheen ymmärtäminen. Mä harvoin haluan olla hiljaisuudessa, mä tarvitsen aina jotain musiikkia tai ääntä taustalle. Siis ihan koko ajan. Mä en kykene nukahtamaan hiljaisuudessa, keskustelemaan tai katsomaan telkkaria ilman taustahälinää. Hiljaisuus tekee mut levottomaksi. Mutta se on hyvin tarkkaa, millaista ääntä haluan kuulla. Yleensä mä kuuntelen yhtä ja samaa kappaletta kokonaisen päivän putkeen vaihtamatta välissä lainkaan uuteen kappaleeseen. Nukkumaan mennessä mun täytyy kuunnella jotain puhetta. Mua ärsyttää korkeat äänet, esimerkiksi naisten puheääni saa mut toisinaan hulluuden partaalle.
   Puheen ymmärtäminen on mulla omasta ja muiden näkökulmasta kuulemma liki täysin normaalia. Mä ymmärrän missä mielentilassa asiat sanotaan, sekä ymmärrän ihmisten kehonkieltä. Mutta mä en osaa asettua toisen rooliin tai kykene ymmärtämään miltä toisesta tuntuu.

Vaikka ylempänä lukee hankaluus esimerkiksi tunnistaa sarkasmia tai huumoria, mulla ei ole ongelmia siinä. Kiitos sen ympäristön jossa mä olen kasvanut, jossa kaikki asiat otetaan vaikka väkisin huumorin kannalta. Mulle on sopinut vallan hyvin se ja se on osa mua että asioita ei oteta liian vakavasti. Mä väsyn vakavuuteen hyvin nopeasti.
 
Mutta miksi mä kirjoitan tästä tänne? Ehkä sen takia, että mä olen yrittänyt itse pohtia miten Asperger sopii mun mieltymyksiin. Rajoittaako se vai onko se vain hyväksi? 
   Hyväksi siinä mielessä että mut on hyvin helppo ajaa mukavuusalueen ulkopuolelle pienillä asioilla. Huono siinä että monet pelkäävät tekevänsä liikaa. Että mut ajetaan liian reunalle. Kuin Asperger-henkilö olisi avuttomampi tai heikompi kuin neurotyypillinen henkilö. Vaikka asia ei ole niin, enkä mä ole tyhmempi kuin normaali henkilö. Mulla on suuta sanoa omat rajani ja keskustella niistä jos toinen on halukas tietämään. Mä kuitenkin tarvitsen aikaa siihen. Mun kanssani täytyy olla kärsivällinen ja tietää mitä tehdä. Voisiko sanoa jopa niin että mä en sovi aloittelijoille? 


Tästä tuli nyt hyvin sekava selitys, mutta varmasti tämä nyt edes hiukan selventää mistä on kysymys. Google toki tietää kertoa enemmän yleispäteviä faktoja ja mä yritin vain tuoda muutamia asioita esille omasta näkökulmastani. Palaan ehkä pohtimaan tätä joskus tarkemmin.


9.2.2019

Nai mua, kiitos. - Mitä saa sanoa? Osa 1



''Mä rankaisen sua hyvin ankarasti jos temppuilet nyt. 
Se on eri asia olla hankala mulle ja eri asia aiheuttaa itselles ahdistusta temppuilemalla.
Se on mun homma pitää susta henkisesti huolta ja jos sä kuvittelet että annan sun häiritä sitä temppuilulla niin sä saat kunnolla kyytiä. 
Onko ymmärretty?''
-Herra

Pohditaan hetki sitä, mitä on hyväksyttyä sanoa seksin aikana. Miten kieltäydytään kohteliaasti, sekä onko kaikkien naisten päät kipeänä.


Verbaalinen alistaminen on aina tietynlaista nuoralla tanssimista, samalla tavalla kuin tuhmienkin puhuminen. Hyvin kiusallista huonosti tehtynä mutta onnistuessaan saa ainakin tämän tytön heittämään pikkuhousut nurkkaan hyvin ''äkäseen'', kuten meillä päin sanotaan.
   Mutta mikä on verbaalisen alistamisen kulmakivi? Mun mielestä se, että kaikki tulee luonnostaan. Alistaminen ei lähde sanoista, vaan teoista ja sanat vain tukevat fyysistä alistamista. Jos sun ulkoinen habitus ei viestitä käskyä alistua niin eivät sanat siinä pelasta. Silloin on vain parempi olla hiljaa.
   Mietin aina toisinaan jos tuhmien puhuminen ei ole osunut nappiin että kehtaako siitä sanoa. Seksi on kuitenkin hyvin intiimi tilanne ja siinä hyvässä tapauksessa avataan haarojen lisäksi myös hiukan herkempiäkin asioita. Itse en puhu tuhmia, mutta jos puhuisin ja siitä huomautettaisiin huonossa valossa/sille naurettaisiin, jäisi se kyllä mieleen. Eikä positiivisella tavalla.

Kaikessa on kuitenkin kyse tasapainosta ja mieltymyksistä, siinä missä jonkun kanssa toinen asia toimii niin toisen kanssa ei välttämättä toimikaan. Ja siihen vielä ihmisten ailahtelevuus, en mä itse ainakaan joka kerta syty samoista asioista. Joskus mikä on viime kerralla sytyttänyt onkin seuraavalla kerralla ihan turhaa.

Mutta periaatteessa pitääkö sitä niin tarkasti miettiä? Jos toimisi vain niin mikä tilanteessa tuntuu hyvältä, mutta toisaalta jos on huono lukemaan tilanteita? Ehkä silloin on väärillä vesillä. Sillä se jos mikä on turhauttavaa kun toinen osapuoli ei osaa lukea toista lainkaan. Tottakai kenestäkään tuntemattomasta ei ole helppo sanoa tuntematta että mitä milloinkin on menossa, mutta aina voi yrittää. Joskus taasen on parasta vain pelata varman päälle ja pitää suu kiinni jos tietää itsekin ettei sieltä ole tulossa mitään tilanteeseen sopivaa. Trust me, puhun kokemuksesta. ''Mun entinen tyttökaveri teki ton paremmin'' -kommentti keskellä kaikkea ei ole se jonka välttämättä haluaa kuulla. Tai ''voisit edes yrittää'', sekään ei välttämättä toimi.


Fingerpori 13.1.2015


Ja palataanko hetkeksi kommenttiin ''mua väsyttää'', hyväksyttävää kyllä, mutta ei tilanteessa jossa henkilö itse on täysin omasta aloitteestaan aloittanut. Kannattaisiko se väsymys huomata hiukan aiemmin eikä alkaa siihen päälle syyttämään toista osapuolta? Kyllä mä saatana välillä mietin mikä kaikkia miehiä vaivaa. Ihan tosi? Naisista aina valitetaan kuinka ''pää on kipeä ja menkat, väsyttää ja surettaa'', jopa mä olen saanut kuulla tuota paskaa vaikka tasan tarkkaan en yhtään kertaa ole valittanut pääkivusta, kuukautisten aikana en ole kieltäytynyt jos mies vain on ollut halukas, väsymystä en oo käyttänyt ikinä tekosyynä ja surunkin parantaa se että nussitaan aivot pellolle. Ja silti kuulen kommentteja kuinka ''kaikki naiset tekevät niin''.
   Mä kuitenkin vakaasti uskon että meitä naisia jotka saa hyppimään innosta pelkästään sormia napsauttamalla on hyvinkin paljon, miehet eivät vain myönnä sitä. Tai pitävät ne naiset tarkkaan varjeltuina salaisuuksina? Tai ehkä se on jokin miesten juttu että aina pitää keksiä jotain yhteistä valitettavaa? Koska mikä muu yhdistäisi ihmisiä paremmin?

 Ja älkää nyt käsittäkö väärin, saa miehetkin kieltäytyä seksistä ja ei miehiäkään aina kiinnosta, se on osa tätä hommaa. Kyllä mä sen ymmärrän. Se vain mitä yritän sanoa tässä on että miettikää millä sanoilla kieltäydytte. Jos kieltäytyminen menee näin: ''Kyllä mä muuten, mutta kun sä *keksi tähän jokin syy*''. Tuo on väärä tapa, ei vaikka sun halut ois kadonnut naisen takia niin älä helvetti sano sitä sille! 'Rehellisyys maan perii' on ehkä surkein sanonta minkä mä tiedän, totuutta ei tarvitse aina iskeä päin naamaa jos siihen ei oo pakottavaa tarvetta. Ja tossa tilanteessa sitä tuskin on, ainakaan jos vielä joskus haluat saada siltä samalta naiselta. Kokeillaanpa seuraavaksi toimisiko vaikka perinteikäs ''mua ei vain huvita'' hiukan paremmin. Toimii, eikö totta? 

Mutta jos te olette olleet naimisissa viimeisen kymmenen vuotta tai teillä on muuten vain hyväksyttävää sanoa että ''mua ei huvita koska sä näytät niin oksettavalta tänään'', niin sanokaa niin. Ei se silloin ole keneltäkään pois, tehkää miten huvittaa, mutta älkää sanoko noin ihmiselle josta ette ole varma onko se ok.

Puhutko sä tuhmia vai oletko hiljaa? Millä sanoilla kieltäydyt?



8.2.2019

Karmeimmat seksikerrat

Seksi voi olla tosi hauskaa ja parhaimmillaan siihen kuuluu huumoria joka saa sut nauramaan ihan täysiä. Mä olen itse hirveä nauramaan, oikeasti, mille tahansa. Olisipa mulla video siitä kun kaiken huuman keskellä mies onnistui tyrkkämään mut alas sängystä ja kuinka mä nauroin perse pystyssä lattialla. Oli siinä miehellä ihmettelmistä, onneksi oltiin tuttuja niin ei hävettänyt niin paljoa. Vaikka olinhan mä varmasti kaunis näky lattialla ja tunsin oloni vielä kauniimmaksi kömpiessäni sieltä ylös.
   Tai se kerta saman miehen kanssa kun olin vasta laittanut tekorastat omiin lyhyisiin hiuksiini kiinni. Enkä tietenkään huomannut sanoa miehelle ettei niitä kannata vetää kovin lujaa. No lopputuloksena oli tukko irtonaisia rastoja miehen kädessä. Hehkeää.
   Puhumattakaan niistä kerroista jolloin erinäiset ruumiintoiminnot on paljastaneet mut itseni tai toisen ihmiseksi. Mutta niistä joskus toiste.

Nyt kuitenkin niihin karmeimpiin seksikertoihin.

1. Tää tapahtui ilmeisesti tämän talven aikana, olen unohtanut onnellisesti tarkemman ajankohdan. Olin siis ollut pitkän aikaa ilman seksiä ja tuli lähdettyä kaverin kanssa isommalle kylälle baariin. Siellä sitten tuli juttelemaan sellainen mukava tatuoitu nallekarhu. Ja kaksi noista piirteistä ei kuulu mun mieltymyksiin. Mukava ja nallekarhu, nyt tiedän miksi.
   Kuitenkin, pitkän puutteen vuoksi lähdin tämän nallen matkaan joka vielä baarista lähtiessä sanoi ettei harrasta känniseksiä. No itsevarmana tyttösenä ajattelin että sehän nähdään, saatana. Ja sehän nähtiin. Kun päästiin nallen asuntoon, lippiksen (joita myös inhoan) alta paljastui pitkälle edennyt pääkarvojen katoaminen. Liekö tehnyt niistä vieläkään katoamisilmoitusta. Eipä siinä, valoja vaan himmeämmälle niin ei haittaa.
   Päästiin istumaan sohvalle ja sain kaljan käteeni. Kalja oli hyvää mutta nalle tuli istumaan liian lähelle, oikeasti melkein syliin. Se olematon himo mitä olin kokenut seksiä (en nallea) kohtaan, katosi sen intensiivisen muka seksikkään tuijotuksen alla. Oikeasti miehet, jos ette osaa seksi-ilmettä, älkää tehkö sitä. Opetelkaa ensin yksin peilin edessä.
   Sen kaveri tuli umpikännissä varttia myöhemmin kans sinne. Ja nalle lähti nukkumaan ja kaveri kertoi haluavansa nukkua sohvalla. Jaa että mitä? Missä minä nukun? Kaveri kehotti menemään nallen viereen. Ja mähän menin.
   No siinä pilkkopimeässä riisuin vain farkut pois että saan nukuttua, mitään muuta ei siinä vaiheessa ollut enää mielessä. Kunnes nalle otti siihen valtavaan kainaloonsa ja rupesi nuolemaan mun naamaa. Vittu mä luulin että karhut nukkuu talvisin talviunta, mut ei ilmeisesti.
   Eipä siinä, missään ei liikahtanut mikään ja teki mieli sanoa että nyt loppuu. Mutta pieni toive munan saannista sai mut jatkamaan. Jos se mies kerta on isokokoinen niin ehkä jokin muukin paikka on?

Epäilykset heräsivät siinä vaiheessa kun mies kehui mua maasta taivaisiin vaikken ollut tehnyt mitään. Se myös meni omatoimisesti alakertaan suorittamaan, vaikkakin huonosti. Mutta mä mietin siinä pilkkopimeässä nallen kieli mun jalkojen välissä että jokin mättää. Se on hirveen mukava, nuolee ja kehuu. Kaikki ei ole ok.
   No sitten se tuli pois alakerrasta, rysähti mun viereen sängyllä ja kysyi voisinko mä tehdä sille jotain. No tottakai, pieni suuhoito on aina kivaa!
Nalle siinä sitten sanoi ettei ole saanut pitkään aikaan ja hänet on vasta ympärileikattu. Ei siinä mitään, mistään leikatuista kulleista mulla ei ole kokemusta mutta reippaana tyttönä keksin kyllä jotain. Nalle ottaa mun ranteesta kiinni ja laittaa sen ilmeisesti kyrvälleen. Ei, kyrpä on huono sana... Kyrpä sopii nimittämään sellaista vehjettä joka rullataan vyötärön ympärille ettei se laahaa maata.
   Tää oli enemmänkin, no sitä ei ollut. Mä ajattelin että mä olen lähtenyt vahingossa naisen matkaan. Kunnes mä tunsin sen, mä olen kuitenkin nähnyt pieniä vehkeitä, mutta tämä oli niin pieni että sitä tuskin olisi nähnyt vaikka valot olisi laitettu päälle. Se olisi pitänyt jollain sokeripalalla houkutella esiin. Jos jonkun mielestä kaksi senttiä ympärileikattua munaa saa kiihottumaan niin vetäkää käteen. Mä en halua loukata ketään enkä ole mikään nirso, mutta mä en pystynyt. Mä vedin käden pois siltä oletetulta munalta ja käänsin selän nallekarhulle. ''Ei mua huvita''.
   Ja kaiken huipuksi mä jouduin kuitenkin nukkumaan siinä saatanan liian pehmeässä sylissä ja kuuntelemaan kuorsausta korvan juuressa. Aamulla kun menin käymään vessassa ei tietenkään ollut vessapaperia missään, uskokaa pois mä kolusin koko vessan läpi. Ja jouduin sitten jatkamaan matkaa kusisen vitun kanssa.

2.

Tää tapahtui alkutalvesta kun lähdettiin muutaman tyttökaverin kanssa taas kerran isolle kylille, tällä kertaa juhlimaan mun synttäreitä. Mieli katossa ja pillu viimesen päälle sheivattuna. Edelleenkin, pitkä puute takana ja pakko löytää joku metrimuna tyydyttään tarpeet.
   Ja sellainen löytyikin, ei sillä metrin mittaista ollut ja juhlakuntoa en päässyt näkemään. Tämän miehen käsitys esileikistä oli se, että mä lutkutan sen munaa puolituntia ja odotan josko se kohta vois panna. No ei voinut. Kuulemma panetti mutta viina teki tehtävänsä. ''Mulla on muuten lapsi ja vaimo'', kommentti kruunasi kaiken. Mietin sitten siinä puolikova muna suussa että jaa, etkös sitten voinut aiemmin sanoa. ''Joo eikä mulla oo lupaa tällaseen, kai meillä ihan hyvin menee'', no kiva. Sain sitten toimia terapeuttina hetken ja työnsin miehen ovesta ulos.

3.

Tästä ei sen enempää kuin että miehellä oli pahemman luokan astma. Ja pienessä asunnossa oli kaksi koiraa. Voin vannoa että se imi lujempaa astmapiippuaan kuin mä ikinä kenenkään munaa.


Siis kertokaa mulle mistä nykypäivänä löytää edes yhden hyvän panon? 

7.2.2019

Alku aina hankalaa


Voihan turhautuminen, vain päivä takana tätä ja jo nyt tuntuu ettei tästä tule mitään. Mä olen liian kärsimätön ja haluaisin kaiken aina heti. Sitten kun sellainen nyt ei vain kuulu elämään, on jotenkin hankala kaivaa itsestään se kärsivällisyys. Taidan olla menettämässä uskoni miehiin. Ainakin jos olen vailla muuta kuin vaniljaa.
   Vaikka kuinka yritän profiilissani ensimmäisenä tuoda esille sen, että en tahdo saada mitään seksiin liittyviä viestejä ja haluan keskustella kuin ihminen ihmiselle, ei toiveeni toteudu. Totta kai on tärkeää tässä genressä puhua mieltymyksistä ja ottaa selville mahdollisimman nopeasti että ollaanko samalla kartalla vai ei. Niin silti mun mielestäni kaikki lähtee liikkeelle henkilökemiasta. Sillä vaikka mieltymykset genren suhteen osuisivatkin, ei sillä ole mitään väliä jos toisen kanssa ei tule muuten toimeen lainkaan. Kaikki on osa kokonaisuutta ja kokonaisuuden pitää olla kunnossa. Ja molemmilla pitää olla halua työstää sitä kokonaisuutta, koska olisi utopiaa että se olisi heti täydellistä. Nähkää vaivaa miehet ja naiset! Perkele.

Vastasin hyvää hyvyyttäni yhteen viestiin joka vaikutti suoraan sanottuna hyvin törkeältä. Ja kas kummaa, vastatessani liki yhdellä lauseella kertoen taustani. Eli että olen lähtenyt genrestä aikoinaan ja nyt tulossa takaisin vähitellen, ja että en ole millään tavalla kokenut. Saan vastauksesi ystävällisten lisäkysymysten sijaan suoran tapaamisehdotuksen ''koska olemme jo alkavassa suhteessa'' ja viestin kruunasi se kuinka mies heti kehtasi nimittää mua orjaksi. Anteeksi mitä?!
   Minuahan ei kuka tahansa orjaksi kutsu, ja se joka niin tekee saa kyllä kuulla kunniansa. Eikä se ole alkava suhde jos olen yhden lyhyen viestin kirjoittanut hänelle. Enkä halua lukea viestejä joissa kirjoitusasu on sitä luokkaa että viesti on kirjoitettu toisella kädellä runkaten. Se ei nimittäin ole millään tavalla houkuttelevaa.

Olenko mä vain nirso? En tietääkseni, mun mielestäni on normaalia olla vailla edes jotain, eihän tästä muuten tulisi mitään muuta kuin harmia. Ja se on tullut opittua kantapään kautta aikanaan kun oli vain ''pakko päästä jonkun käsittelyyn''. Nyt onneksi tilanne on eri ja oltuani nyt liki vuoden ilman seksiä tai muuta aktiviteettia miesten kanssa, on kulunut jo niin pitkän aikaa että en edes koe halua löytää heti jotain ja saada heti jotain fyysistä kanssakäymistä. Aika kasvattaa kärsivällisyyttä.
   Vaikka eilen kirjoitin siitä, mitä hyvää opin edellisestä suhteesta on pakko tähän mainita niitä hiukan lisää. Nimittäin opin sen, että en usko kehen tahansa sokeasti. Siinä voi käydä aika köpelösti. Joten aina on parempi tutustua ennenkuin ottaa seksin mukaan suhteeseen. Hänen kanssaan kuitenkin kävi juuri toisinpäin ja seksi aiheuttaa ihastumista vaikket edes tuntisi ihmistä. Ja mä havahduin siihen, että se on mulle täysin tuntematon vasta kaksi vuotta myöhemmin. Se oli vetänyt mua kuin pässiä narussa ja häpäissyt kaikkien nähden. No, se mikä ei tapa vahvistaa?
   Jos mä olisin ottanut hiukan selvää siitä ihmisestä, mä en olis alkanut siihen suhteeseen. Jos mä olisin tiennyt että se pitää mua vain lelunaan. Älkää käsittäkö väärin, leluna pitäminen käy oikein mainiosti, mutta jos myös mä itse olen suostunut siihen yhteisestä sopimuksesta.
   Tai jos mä olisin tiennyt että se valehtelee mulle kaikesta. Se ihminen oli sellainen että se olisi voinut valehdella mulle mustan valkoiseksi ja mä olisin uskonut ehdoitta.
 
Mutta olihan se omaakin tyhmyyttä ja taisin tulla hiukan riippuvaiseksi. Siitä ehkä kertoo se, että se pystyi hylkäämään mut kuukausiksi ja silti heti kun se laittoi mulle kuukausien hiljaisuuden jälkeen viestin mä olin taas valmis antamaan sille koko elämäni. Mulla on joku ihmeellinen kyky antaa kaikki anteeksi jos oon tarpeeksi kiintynyt. Mutta onko se hyvä vai huono asia? Ehkä se vain kuuluu mun luonteeseen. Mä kuitenkin jollain tasolla pidin siitä henkisestä yliotteesta joka sillä oli mua kohtaan. Ja vaikka mä joskus yritin nousta sen yläpuolelle ja antaa sen kuulla kunniansa, se jollain pienellä sanalla murskasi sen vastarinnan heti alkuunsa.
   Mun ongelma on aina ollut se, että mä en tahdo tasavertaista suhdetta. Mä haluan miehen olevan mun yläpuolella ja sanelevan säännöt. Siis kaikissa muissa asioissa, mutta toisia ihmisiä mä en tahdo mukaan siihen suhteeseen. Siihen vedän tiukan rajan. Jos mä en riitä yksin, niin antaa olla. Sen jälkeen miten se nöyryytti mua, mä en halua enää yrittää sietää sitä miten mä en riitä.