Mä taidan olla ihastunut, taisin olla jo silloin kun viimeksi kirjoitin tänne. Ja voin kuulkaa kertoa että tää on perseestä, mutta silti niin ihanaa. Olkookin että tilanne on hankala siltä osin että sain pakit jo yli kuukausi sitten. Sen jälkeen kyseistä miestä oon nähnyt kerran ja ensi viikolle olisi tiedossa yksi tapaaminen. Pakit tuntui siinä vaiheessa kun kävelin kaatosateessa keskellä yötä yksin kotiin niin aika hirveiltä, vaikka ne oli ystävällisimmät pakit mitä oon ikinä saanut. Tai ehkä just sen takia se tuntu niin paskalta.
Ja vielä paskempi fiilis tuli kun olin jo ehtinyt melkein päästä siitä miehestä irti niin se itse läväyttää tiskiin sen, ettei olekaan niin varma enää antamistaan pakeista. Sanottakoon suoraan, että vaikka mun ajatusmalliin ei kuulukaan antaa toista tilaisuutta niin sen kohdalla mä tekisin heti poikkeuksen, luultavasti tietenkin katuen sitä myöhemmin.
Oikeastaan mun on nyt ollut todella hankala olla, mikään ei oo kiinnostanut. Mä en vain saa kaivettua sitä kipinää enää esiin mikä oli hetken aikaa keväällä. Mä menin täysin rikki ja olo on täysin tyhjä. Oon siis aina halunnut omia lapsia ja kärsinyt vauvakuumeesta jo vuosia. No, tulin raskaaksi vahingossa ja olin jo maailman onnellisin. Kaikki, koko elämä oli valoisaa ja mulla oli niin kokonainen olo. Ja sitten se meni kesken ja kaikki on ollut tyhjää sen jälkeen. Tuntuu ettei millään oo mitään väliä enää.
Miehet ei kiinnosta tippaakaan, edes se pieni ihastuminen ei tunnu samalta kuin ennen. Paitsi silloin kun näen sen miehen, silloin kaikella on hetken taas väliä. Kuitenkin samalla hetkellä kun se lähtee niin kaikki on taas turhaa. Kotona on tyhjää ja yksinäistä. Ahdistaa ja vituttaa. Mä kaipaisin niin paljon jotain pientä läheisyyttä, sitä että joku vaan ois hiljaa vieressä ilman että sen kans tarvii tehdä mitään. Että ois joku jolle vois puhua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee näkyviin hyväksynnän jälkeen.
Sähköpostiosoitteeni: bittersweetest@outlook.com