18.8.2016

Itsetunto & ulkonäöstä

Kuva täältä.
Kuten olen aiemmin kertonut, minä näytän poikkeavalta. Ja kyllä, täysin omasta tahdostani ja nautin äärettömästi poikkeavuuksistani. Mutta samaan aikaan kun saan nautintoa poikkeavuuksista, poden suurta epävarmuutta niin sanottujen normaalien piirteiden kanssa joita vartalossani on.
   Olen aina ollut, sanotaanko vaikka naisellisen muotoinen? Ja miehet sanovat että jos olen lihava niin ainakin kaikki ylimääräinen on kertynyt oikeisiin paikkoihin. Ja kyllähän minä sen tajuan että tilanne voisi olla pahempikin. Eikä minua ole ikinä sanottu lihavaksi. Kyse ei ole siitä että ihmiset katsoisivat minua kauhistellen vartaloani, minä itse olen ainoa joka jaksaa kauhistella omaa ulkonäköäni. Jaksan puristella loputtomiin hyllyviä reisiäni ja käsiäni ja miettiä sitä kuinka ihanaa olisi olla 30 kiloa laihempi. Tai ainakin 20 kiloa, olenhan lihonut sen verran viimeisessä kahdessa ja puolessa vuodessa. Kyllä, ihan totta.
   En puolustele tai selittele näitä kauheita lukemia millään tavalla. Ne ovat vain tulleet huomaamatta elämäntilanteen muututtua radikaalisti enkä ole alkanut kiinnittämään asiaan kriittisesti huomiota kuin vasta viimeisen puolen vuoden aikana. Koen olevani lihava, läski, oksettava hyllyvä pallo.

Ja silti itsetuntoni on suhteellisen korkealla. En pelkää herättää huomiota erikoisuudellani tai käyttää juuri niitä vaatteita kuin itse haluan. Mutta onko se kaikki sitä että yritän saada ihmisten huomion pois itse vartalostani? Mielenkiintoinen kysymys sinällään johon en kuitenkaan valitettavasti osaa antaa yhtä oikeaa vastausta.

Intiimissä kontaktissa oleminen on nykyään hyvin ristiriitaista minulle - toisaalta tunnen itseni kauniiksi ja halutuksi, ja toisaalta taas häpeän ulkomuotoani. Siinä missä 20 kiloa sitten tahdoin tarkoituksella esitellä itseäni, niin nyt pyrin piilottelemaan itseäni. Vihaan jos mies yrittää koskettaa sellaisia paikkoja joista en itse pidä itsessäni. Ylipäätään olen alkanut karttamaan kosketusta siinä pelossa että mies koskettaakin yhtäkkiä vaikka vatsaani joka on nykyään isompi kuin ennen. Ennen taas nautin kosketuksesta kaikkialle hyvin suuresti ja rakastin tarjota itseäni täysin vapaasti, ilman mitään estoja. Nykyään ei tulisi mieleenkään...
   Se vituttaa, ihan totta se vituttaa. Ei se pohjimmainen halu tarjota perseensä toisen eteen ole mihinkään kadonnut. Nyt on vain sellainen ärsyttävä ääni pään sisällä muistuttamassa niistä hyllyvistä läskeistä ja levenneestä perästä. Eikä se ole jees että seksistä saatava nautinto menee ohi vain tuollaisten asioiden takia.

Tilanteeseen ratkaisu? No aloitin laihduttamisen ja tunsin heti oloni itsevarmemmaksi. Ei sen takia että olisin heti laihtunut hirmuisia määriä, vaan sen takia että koin tehneeni jotain vartaloni ja tavoitteideni eteen. Ja muutaman hyvän viikon jälkeen ryyppy jäi päälle ja sen jälkeen en ole enää laihduttanut. Sen sijaan tuntuu että olen lihonut ja yleisessä olotilassa huomaa selvän eron. Ei huvita tehdä mitään, syön vain ja olen kotona. Voisi kuvitella että samaan syssyyn seksihalut katoaisivat, mutta ei, mitä minulle tapahtuu? Perkele ne vain lisääntyvät ja kai osittain siitä syystä oma käsi alkaa erehdyttävästi muistuttamaan seurustelukumppania ja minusta on tullut virallisesti nolo, läski runkkari. Miksi tuo kuulostaa jotenkin sosiaalisesti hyväksytymmältä miesten kohdalla?
   No, ei vielä tungeta päätä syvemmälle perseeseen vaan vetäistään se pois sieltä. Joko jään surkuttelemaan itseäni ja hyväksyn paskan itsetuntoni - tai teen asialle jotain. Ja kyllä, aion tehdä asialle jotain.